Käytiin tiistaina pitkästä aikaa Inton kanssa hierojalla katsomassa, että lihakset on kunnossa. Lihaksissa ei ollut mitään vikaa, hiukan jumeja (luultavasti paimennuksesta johtuvia) lapojen välissä tai oikeastaan vaan kireyttä. Mutta voi elämä kun ton hoitaminen on HANKALAA!!
Ensiksi sen saaminen kyljelleen on ihan mahdoton tehtävä, pakottaa ei voi kun siitä tulee vaan suuri tahtojen taistelu. Oveluudella saatiin se sitten siihen makaamaa, minä pidin huolta päästä ja Minna hieroi. No, Into ei siis ollut kipeä, mutta silti joka toinen hetki se rentoutui ja nautti hieronnasta ja joka toinen hetki oli tönkkö jäykkänä ja murisi. Kaikki sujui suht hyvin loppuun asti, mutta juuri ennen kun Minna ehti päästää viimeisestä jalasta irti, Into rykäisi itsensä ylös ja näytti niin rumaa naamaa, että en ole ikinä nähnyt. Päästin koiran irti, se lähti ovelle ja oli tämän jälkeen normaali, mutta ei enää tullut hieronta-alustalle.
Miten noin pieni koira voi olla noin periksiantamaton, että kun on päättänyt inhota jotain niin ei sitten millään pysty muuttamaan mielipidettään, vaikka oikeasti käsittely tuntuikin ihan kivalta. Viimeksi oli sama homma, eli juuri ennen loppua aloitti kiroilun (ei tosin päässyt tilanteesta silloin pois).
Onneksi meidän vakkari hieroja ei pelästy pienistä, joten saadaan mennä sinne toistekin, mutta täytyy tolle nyt jotain tehdä. Mitä sitten kun se on oikeasti kipeä jostain?!
Täytyy varmaan harjoitella tota käsittelyä, se vaan on yhtä hankalaa myös kotona. Ja mitään kamalaa sille ei ole käynyt, on ollut tuollainen pikku penusta asti ja ollaan yritetty sitä totuttaa käsittelyihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti