torstai 25. helmikuuta 2016

Lepoviikko

Tai miten sen nyt ottaa. :)
Tällä viikolla en ole koirien kanssa ehtinyt treenaamaan mitään. Olen itse lähdössä huomenissa Prahaan ja vietän siellä muutaman päivän lomaillen, joten koirillakin on tiedossa vähän tylsä viikonloppu. Tai taitavat nuo olla ihan tyytyväisiä, kun pääsevät vaihteeksi mummulan lihapatojen ääreen.

Jotain ollaan silti tehty.
Kävin ostamassa Lempille Non-Stop-vetovaljaat ja nyt kun minulla on vihdoinkin molemmille kelpeille sopivat vermeet, niin ollaan pari kertaa käyty juoksulenkillä.
Hauskaa noiden kanssa on mennä, vaikka ei niistä nyt hirveästi vielä apua ole.
Jospa tästä vähän sais omaakin kuntoa kohotettua, vaikka täytyy todeta, että yllättävän kevyesti se juoksu lähti kulkemaan.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Sunnuntai tokoilut

Tänään tehtiin pikku treenit kotipihassa, kun ei jaksanut lähteä hallille. Sää oli tuollainen ihana vesisade ja kaikki lumi on sulanut loskaksi, joten tämä vähän vaikutti koirien vireeseen.

Inton kanssa treenattiin ensin kiertämistä. Luulin aluksi, että tämä olisi ihan helppo liike, tehdäänhän aksassakin kiertämistä koko ajan, mutta ei se mennytkään ihan niin helposti. Into lähtee kyllä eteenpäin täysillä, mutta kiertämisestä se ei kyllä mene. :P
Tehtiin siis tolpan kanssa lyhyeltä välimatkalta niin, että autoin tosi paljon kädellä. Saatiin muutamat hyvät toistot missä Into menee matalana tiiviisti tolpan ympäri. Haastehan tässä on se, että Into haluaisi kovasti loikata eteen/ylöspäin kiertoon lähtiessä, joten pakko saada se ymmärtämään, että kiertämisessä kuuluu juosta eikä hyppiä.
Toisena treenattiin kaukoja. Ollaan viime aikoina treenattu vähän seisomista, joten Into tarjoaa sitä hirveän helposti joka väliin. Varsinkin käsimerkit tarkoittaa kaikki seisomista.
Ilman käsimerkkejä tekee kuitenkin oikein. Ensimmäiseen istumaan nousuun pitää kiinnittää huomiota, siinä Into helposti tulee hiukan eteenpäin.
Lopuksi tehtiin muutama luoksetulo, vieläkin sieltä tulee helposti pysähdyksen ennakointia, eteentulon paikka on kuitenkin hirveästi parantunut.

Lempin kanssa tehtiin myös kaukoja. Maasta istumaan nouseminen on vielä vaikeaa, mutta on joka kerta helpompaa, joten treeniä siihen vaan lisää. Maassa Lempin on tosi vaikea pysyä, nousee helposti seisomaan(vai johtuiko kelistä?!) ja ennakoi istumasta maahan menoa. Teknisesti kuitenkin liike menee minun mielestä hyvin.
Sitten treenattiin sivulletuloja ja samalla istumista. Istuminen sujui hyvin, sivulletuloon en ihan vielä ole täysin tyytyväinen. Lempi on vielä liikaa kiinni minun käden asennossa. Eli jos vasen käsi on eri kohdassa niin saattaa vielä jäädä vinoon. Toisaalta jos käsi on normaalisti sivulla, niin tulee tosi hyvin ja suoraan oikeaan paikkaan.
Lopuksi otettiin vielä pieni pätkä seuraamista, Lempi tekee hyvin ja oikeassa paikassa, mutta vähän turhan kiltisti. Toisaalta en tiedä kuinka vietikästä seuraamista siltä edes haluan. Lelupalkkaus varmaan auttaisi, täytyy pikku hiljaa ottaa sitäkin mukaan. Nyt ollaan aika paljon tehty nameilla, että saadaan seuraamispaikka kuntoon.

Ens kerralla voisi vähän katsoa kapulan pitoa Lempin kanssa ja noutoa Inton kanssa, ja jos jaksaa mennä hallille niin voisi kokeilla ruutuakin vaihteeksi.

torstai 18. helmikuuta 2016

Aksahallilla tokoilemassa

Tehtiin me aluksi toki aksaakin.

Inton kanssa treenattiin kääntymisiä ja kontakteja. Tai siis piti treenata, sekun teki kaikille kontaktiesteille täydelliset kontaktit ja kääntyi joka esteeltä hienosti.
Mä jaksan kyllä aina vaan ihailla miten taitava koira se on teknisesti. Se harvoin tekee treeneissä virheitä esteillä, virheet tulee sitten siitä kun minä olen myöhässä. Siis tuolla luonteella vois kuvitella, että sillä olis paljon enemmän ongelmia.

Lempin kanssa treenattiin lähdössä odottamista ja ohjaukseen tulemista. Odottaminen on mennyt jo parempaan suuntaan, vielä sen on sieltä yhden kerran hipsittävä, mutta palautuksen jälkeen malttaa maata paikoillaan. Ja positiivista on sen ilme odottamisessa, se ei enää näytä siltä kuin olisi valmiina räjähtämään, vaan makaa rauhallisena paikallaan.
Sitten tuo ohjaukseen tuleminen, Lempihän irtoaa luonnostaan hyvin ja se on ollut minusta niin kivaa, että olen huomaamattani vahvistanut sitä entisestään. Ja sehän aiheuttaa ongelmia siinä kun koiraa pitäisi kuljettaa johonkin esteelle. Treenattiin siis niin, että tehtiin ohjauksia muutamalla esteellä ja palkkasin sen kädestä taistelulla. Pieni asia, mutta kovin oli vaikeata.

Ja sitten ne tokot

Mä olen pitkään miettinyt miksi en saa koirista tokossa kaikkea irti, ne tekee kyllä kivasti, mutta ei anna kaikkea. No, katselin vähän ihmisten tokotreenivideoita ja huomasin, että mä olen tokossa todella tylsä. Mun koirat on muissa lajeissa niin kovassa vireessä valmiiksi, että olen opetellut olemaan rauhallinen ja zen, mutta tokossa minun täytyisi antaa kaikkeni ja olla oikeasti iloinen niihin suorituksiin. Tällä asenteella siis treenattiin tänään.

Inton kanssa treenattiin seuraamisen käännöksiä ja luoksetuloja. Luoksetuloissa ongelmana on se, että Into ennakoi pysähdystä ja sen vuoksi tulee todella hiljaa. Tehtiin siis lyhyellä matkalla suoria luoksetuloja. Ei vielä saatu mitään läpimurtoa asiassa, mutta eteentulot oli paljon parempia kuin mitä aikoihin. Se on toinen ongelma mikä meidän luoksetuloissa mättää, Into ei ole koskaan tajunut kunnolla sitä paikkaa mihin sen haluan. Se jää helposti liian kauas ja on selkeesti epävarma kohdasta.
Seuraaminen sujui hienosti, olen vihdoin, monen vuoden taistelun jälkeen saanut sen pään heilumisen kuriin.
Ja nyt käännökset vasemmallekin meni hyvin, tässäkin auttaisi kovasti se, että opettelisin itse kävelemään. :P

Lempin kanssa treenattiin ensin luoksetuloja. Olen ajatellut opettaa sen suoraan sivulle, jolloin jää tuo hankala eteentulo pois. Lempillä suurena haasteena on istuminen, sillä on luonnostaan todella vahvana maahan meno ja istuminen on aina ollut sille vaikeaa. Nyt palkkailin sitä superpalkalla muutaman kerran istumisesta ja siitä oikein näki miten lamppu syttyi pienen kelpin päässä. Ja kun sen sai istumaan niin minun sijainnilla ei ollut enää väliä. Kutsulla se tuli suoraan sivulle epäröimättä. Fiksu likka.
Sitten tehtiin vähän seuraamista ja käännöksiä. Lempi ei ole kauheasti treenannut käännöksiä, joten tehtiin ne ihan vauvatyyliin palkan kanssa. Seuraamisessa muuten harjoiteltiin vähän palkasta luopumista, hienosti se kyllä seuraa. Ainoa koira jota en vielä oo saanu opetettua edistämään. ;)
Lopuksi otettiin vielä kaukoja. Nämä tehtiin myös vauvatreeninä eli ihan vaan istu-maahan vaihdoksia namin kanssa.

Vaikka muuten en iltavuoroista yhtään tykkääkään niin kiva käydä treenaamassa päivisin, näkee vähän aurinkoakin joskus. :)

maanantai 15. helmikuuta 2016

Kuvia

Yritti epätoivoisesti saada tänään hyviä kuvia koirista, mutta eihän siitä mitään tullut. Kaikki kuvat oli vaan synkkiä ja suttuisia.
Laitetaan siis muutama räpsäisy tammikuulta, silloin sentään paistoi hiukan aurinko. :)






sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Paimentamaan

Tänään oli Lempin vuoro päästä reissuun, joten aamulla kello soi kuudelta ja lähdettiin ajelemaan kohti Lietoa ja paimennustreenejä.

Ensimmäisellä kierroksella harjoiteltiin poispäiajoa isossa tarhassa. Ollaan viimeaikoina treenattu paljon tasapainoa ja kaaria, joten laitoin varmuuden vuoksi Lempille pitkän liinan perään, jotta pystyn tarpeen vaatiessa korjaamaan, jos neidin päähän alkaa tulla liikaa ajatusta kaaresta.
No, turhaahan se oli. Lempi osasi hienosti kävellä suoraan päin, eikä minua tarvittu siellä muuta kuin korjaamaan suuntaa, silloin kun aita meinasi tulla vastaan. Hauskaa tuollaisen kuumakallen jälkeen paimentaa koiran kanssa, joka osaa itse säädellä omaa tempoaan eikä hirveästi välitä siitä missä kohtaa minä seikkailen.

Toisella kierroksella tehtiin pienessä pyöröaitauksessa suuntia ja tempoja(lähinnä hitaasti kulkemista). Lempin kanssa molemmat suunnat sujui ihan kivasti, mutta ohjaajan kömpelyyden vuoksi se pääsi turhan monta kertaa tasapainoon, joten kovin sujuvaa kiertämistä siitä ei tullut.
Meillä treenin päätavoite oli saada stopit läpi, mutta eihän niitä meinannut löytyä lainkaan. Pikkuisen siis jouduttiin keskustelemaan aiheesta pitääkö pysähtyä ja olla paikoillaan ja tarkoittaako odota-käsky suunnan vaihtamista vai mitä...
Se on kyllä kumma, että vaikka Lempi on tosi kiltti ja nörä koira, niin sille saa laittaa aika paljon painetta ilman, että siitä seuraa mitää kunnon reaktiota. Toki mä olen sen kanssa usein tosi kiltti kun se ei yleensä tee mitää idioottimaista, mutta ilmeisesti vire on joissain tekemisissä vaan niin korkealla, ettei paljon minun höpinät kiinnosta.
Täytyy vaan noita stoppeja treenata paljon kotioiloissa niin ehkä ne sieltä löytyy myös joskus muihin lajeihin. :P

lauantai 13. helmikuuta 2016

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä...

Eipä ollut meidän kisapäivä tänään. Liian vaikeita ratoja ja ihan liian kiihkeä koira.
En tiedä olisiko sittenkin pitänyt käydä päästämässä isommat höyryt pois vielä perjantaina vai onko joku muu huonosti, mutta eipä tässä voi muuta kuin suunnata eteenpäin.

Positiivisia asioita jos haetaan, niin nyt ei pudonnut rimoja samalla tavalla kuin viime kisoissa  ja sinällään Into oli koko ajan ohjauksissa, me ei vaan kovin monessa kohtaa oltu samaan aikaan samassa kohdassa. Toisin sanoen olin aivan sairaasti myöhässä joka ohjauksessa ja kun mukana oli normaali Into +10% niin eihän siitä tullut kuin sähläämistä. :P

No, kuten viime kirjoituksessa sanoin niin eihän tässä nyt mikään kiire ole sen viimeisen nollan kanssa. Olisi silti kiva, että olisi edes mahdollisuus siihen hyvään rataan. Jos ennen starttia jo tunnet että taisi tulla vähän liikaa koiraa mukaan, niin ei ole kovin hyvä fiilis lähteä sinne radalle. Ja Into kun ei tunnetusti kovin helposti kisoissa väsy, niin tietää, että sitä samaa on sitten ne kolme rataa tiedossa.

Yksi iso asia mikä meidän pitää nyt viimeinkin ottaa treenauksen alle, on keinu. Into ei ole oikein koskaan tajunnut keinun ideaa, joten kovassa vireessä se helposti tekee lentokeinun tai sellaisen keinun, että saa aina miettiä miten tuomari sen tulkitsee.
Ongelmana on se, että treeneissä se suorittaa keinun yleensä hyvin. Pitää varmaan suunnata kaikkiin epiksiin harjoittelemaan keinua, että saadaan vire kohdalleen. Toki täytyy myös treeneissä muistutella, mikä sen keinun idea taas olikaan.

Eipä näiden kanssa käy ainakaan aika pitkäksi... ;)

tiistai 9. helmikuuta 2016

Missä ollaan nyt ja mitä tavotteita vuodelle 2016

Noniin, tässä tulisi sitten niitä tavotteita.
Mikään tavoite ei ole minulle mikään pakko, vaan lähinnä tavoitteet auttaa minua suunnittelemaan treenejä niin, että niistä tulisi edes hiukan laadukkaita. ;)
Sen verran olen kokenut näissä koiraharrastuksissa takapakkeja, että jos joku tavoite ei täyty niin jatketaan siitä sitten ensi vuonna, päätavoite on kuitenkin pitää treenaaminen hauskana.

Into: Inton kanssa alku vuosi on alkanut aikas kivasti. Ollaan käyty muutamassa aksakisassa joista ensimmäisestä saatiin 2x LUVA.  Into hyppäri
Nyt isoimpana tavoitteena onkin Inton nostaminen kolmosiin. Mitään kiirettä tämän kanssa ei nyt ole ja Inton tuntien se voi tulla joko seuraavassa startissa tai sitten siihen menee koko vuosi. Nyt ollaan kuitenkin päästy siihen tilanteeseen, että kisaaminen on hauskaa, joten on kova luotto siihen, että kyllä se viimeinen nolla sieltä tulee.
Tokossa tavoitteena olisi päästä korkkaamaan Avoin luokka. Uudet säännöt aiheuttaa pientä säätämistä, mutta jos vaan saan pidettyä treenaamisen säännöllisenä niin uskon, että päästään kokeisiin asti. Toiveena tietysti olisi, että sieltä sitten tulisi se AVO1, mutta koska tokossa treenaaminen on meillä niin vaihtelevaa, niin laitetaan tavoitteeksi vaan se, että päästään sinne kokeisiin.

Lempi: Lempin kanssa aloitettiin loppusyksystä kisaaminen aksassa ja tammikuussa käytiin muutamat startit. Tavoitteena on se, että saadaan tämän vuoden aikana kaikki esteet varmoiksi ja pystyttäisiin suorittamaan rataa yhdessä. Kisaaminen saa nyt olla tauolla hetken ja treenataan noita vaikeita juttuja kuntoon. Haasteena on tällä hetkellä lähtö, kepit ja kontaktit. Siis kaikki mihin liittyy malttaminen. :) Lempin mielestä aksassa on tärkeintä vaan juosta lujaa, tarkkuudesta viis.  :P
Paimennuksessa isona tavoitteena olisi kisaamisen aloittaminen. Tämä riippuu paljon siitä miten treenit etenee ja miten paljon ylipäätänsä päästään treenaamaan. Kisaamaan kuitenkin tähdätään ja treenit yritetään suunnitella sen mukaan. Onhan se vielä hirveä raakile ja tavoite saattaa hyvinkin siirtyä vielä vuodella tai kahdella, mutta siellä jossain se siintää.

Figon tavoitteena on pysyä terveenä ja toiveena olisi, ettei se hirveästi tuosta höppänöityisi. 

Ensi lauantaina olis Intolla pari starttia Tsaulla ja sunnuntaina Lempin kanssa pitäis mennä paimentamaan. Katsotaan saisiko niistä jotain juttua tännekin.

Lomalla voi ruveta villiksi...

...ja päivittää blogia. :D
Nyt olisi kova yritys saada herätettyä blogia henkiin. Lähinnä tarkoitus olisi päivitellä treenijuttuja ja miksei joskus jotain ajatuksia kouluttamisestakin. Juttujen laadusta ei tule olemaan takeita, mutta tulisi aluksi edes niitä juttuja.
Lähipäivinä olisi tarkoitus julkaista vähän tavoitteita tälle vuodelle ja kerrata alkuvuoden tapahtumia niin nähdään mistä lähdetään.