maanantai 28. maaliskuuta 2016

Inton kanssa kisoissa

Tänään oltiin Inton kanssa taas kerran hakemassa sitä viimeistä nollaa ja nollahan me saatiin, mutta valitettavasti se ei nostanut meitä vielä kolmosiin.

Ensimmäinen rata oli yhtä kaaosta. Meidän epäonneksi joku oli lämppäämässä koiraansa juuri kun odotin vuoroani hallin ulkopuolella ja Intohan otti siitä vähän lisäkierroksia, eikä meidän yhteistyöstä tullut sen jälkeen mitään. Lopulta yhteen siivekkeeseen törmäämisen jälkeen otin koiran sivulle ja kävelimme yhdessä radalta pois. Kävin radan jälkeen lämppäesteillä tekemässä muutaman käännöksen ja sen jälkeen vein koiran tauolle.

Toka rata oli hyppäri ja ilmeisesti radalta kesken kaiken pois vieminen tehosi, koska tässä Into oli ihan eri koira.
Tästä radasta siis tulokseksi nolla sij. 2 aika -9,66 ja nopeus 4,63 m/s. Mutta meillä oli siis jo aiemmin saatu hyppärinolla, niin tästä ei siis tullut LUVAa.

Kolmas rata meni myös hyvin. Juuri ennen rataa minua varoitettiin yhdestä kohtaa ja siihen se sitten tietysti kosahti eli minun huonon valssin takia Into hyppäsi pituuden vinoon ja meinasi mennä väärään päähän putkea. No, radalta tuli myös ylösmeno puomilta, joten ihan pelkästään tuo typerä linjausvirhe ei meiltä nollaa vienyt. Tulokseksi siis 10, aika -13,22, nopeus 4,42

Neljäs rata oli minusta hauskan oloinen, mutta jo rataan tutustumisessa ajattelin, että keinulle tullaan niin kovaa, että siitä viimeistään saadaan vitonen. Itse radalla tapahtui kuitenkin myös muita sähläyksiä.
Into ensinnäkin varasti lähdöstä, se ei ikinä varasta, joten en yhtään osannut varautua siihen.
Radan alku oli kuitenkin sellainen, että sain alun ohjattua oikein, vaikka jouduinkin aloittamaan ohjauksen vähän yllättäen. Siitä sitten ja
tkettiin ihan hyvin esteelle 12 asti, jossa tarkoituksena oli tehdä sellainen löysä sylkkäri. Into ei tullut ihan kunnolla siihen ohjaukseen ja kääntyi liian aikaisin, jonka seurauksena hyppäsi väärän esteen. No, teki se siinä lopussa vielä sen lentokeinunkin, mitä alussa aavistelin. ;)

Kaiken kaikkiaan oli kivat kisat. Ekaa rataa lukuunottamatta Into meni hyvin ja tehtiin hyvää yhteistyötä. Tästä on hyvä jatkaa taas sen viimeisen nollan metsästystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti